Uusi koti

Uusi koti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus parasta mitä voi tehdä, on vaihtaa maisemaa. Tällä kertaa mä en lähtenyt kovinkaan kauas. Oikeastaan vain vajaan kaksi kilometriä kauemmas keskustasta. Edellinen koti alkoi käymään liian pieneksi ja koin, ettei siellä ollut enää tilaa hengittää. Naapurit tuntuivat olevan aivan liian lähellä ja äänekkäitä. En saanut omaa rauhaa edes silloin kun halusin vain olla kotona hiljaisuudessa. Niinpä pakkasin mun tavarat ja muutin huomattavasti vanhempaan ja pienempään taloon, mutta puolet suurempaan asuntoon. Mä en vois olla onnellisempi täällä. Nyt on hyvä.

Sometimes the best thing to do is just simply to change your surroundings. This time I didn’t go that far, just less than two kilometers further from the city. My last home started to feel too small and I felt like there was no room to breathe. My neighbors seemed to be way too close and way too loud. I didn’t have my own space even when I was at home. So I decided to pack up my stuff and move to a much more older and smaller house. But the apartment itself is double the size than the last one. I couldn’t be more happier here. This feels so good.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitä epätäydellistä elämää

Postauksen kirjoittaminen ei ole hetkeen tuntunut näin vaikealta. Oon tuijottanut tyhjää tekstikenttää tässä kohta 10 minuuttia keksimättä miten aloittaa. Ja sitten päädyin näinkin järkevään ratkaisuun. Ehkä siinä onkin syy, miksi oon hetken aikaa pysytellyt tahallisesti poissa täältä blogin puolelta. Suunnitteilla oli kivoja reissupostauksia, mutta ne saa nyt vielä vähän odottaa, sillä mun mieli tarvitsi hieman aikaa vaan olla. Ja koska en ole hetkeen kirjoittanut mitään, niin nyt on tarve oksentaa kaikki ulos, jotta pääsen aloittamaan tavallaan puhtaalta pöydältä. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Pari viikkoa sitten mun mieli ja kroppa otti takapakkia ja energiat loppui kuin seinään. En jaksanut tehdä mitään muuta kuin käydä töissä ja nukkua. Netflixistäkin valitsin sellaiset sarjat katsottavaksi, joissa ei tarvinnut keskittyä juoneen. Viikonloppuisin oli kivoja suunnitelmia, joten koitin kerätä viimeisetkin energianrippeet ja suoriutua niistä. Nimenomaan suoriutua siitä vapaa-ajasta.

Jossain kohtaa tuntui, että seinä tuli ihan totaalisesti vastaan. Olin yksinkertaisesti vaan niin väsynyt, että halusin vaan itkeä. En jaksanut siivota tai tehdä ruokaa. Joillekin sellainen kahden viikon aikaansaamattomuus ja uupumus saattaa olla täysin normaalia, mutta mä säikähdin. Kysyin neuvoja eräässä keskusteluryhmässä, joka on aiemmin osoittautunut hyväksi paikaksi puhua asioista. Tällä kertaa 10 minuutin kuluttua vastauksena tulikin vähättelevä ja negatiivinen vastaus. Otin sen todella kovaa itseeni ja poistin viestini heti. En oikein tiennyt miten päin olla. En yksinkertaisesti jaksanut edes selittää kenellekään tätä väsymyksen määrää. Enkä oikein osannutkaan, ainakaan kuulostamatta siltä, että vain valitan kaikesta mahdollisesta. Joten menin suihkuun, itkin ja kävin nukkumaan. Nukuin 11 tuntia ja aamulla oli vähän parempi olo.

Vielä tänäänkään mulla ei ole selkeää vastausta sille, miksi olin niin väsynyt kaksi viikkoa putkeen. Nyt mä oon tässä noin viikon ajan asettanut itselleni aina yhden tai kaksi tavoitetta päivää varten. Niiden jälkeen sallin itselleni luvan mennä aikaisin nukkumaan. Ja jos jotain jää tekemättä, niin maailma ei lopu siihen. Tai sitä ainakin yritän hokea itselleni. Mun energiatasot ei edelleenkään ole huipussaan, mutta ainakin korkeammalla kuin pari viikkoa sitten.

En tiedä oliko tässä tekstissä mitään järkeä, mutta musta vaan tuntui, etten pysty jatkamaan normaalia bloggaamista ennen kuin saan purettua pari viime viikkoa sanoiksi. Oli ne sitten kuinka epämääräisiä tahansa. Ja ei, nyt mun ei ollut tarkoitus valittaa. Halusin vaan kertoa miksi olin poissa.

Jotkut teistä ehkä ihmettelee, että miksi mä avaudun tämmöisistä asioista täällä julkisesti. Mä kerron tästä sen takia, koska sanoin aiemmin kertovani myös niistä mun mielen heikommista puolista täällä. Mun jokainen päivä ei todellakaan ole täydellinen, joskus hyvin kaukanakin siitä. Mutta mä en myöskään halua kadota kiven alle vaan sen takia, että jonkun mielestä somen ja blogimaailman pitäisi antaa ihmisestä sellainen siloteltu ja täydellinen mielikuva. Mä en ole sellainen, en todellakaan. Ja koska tämä on mun blogi, niin täällä puhutaan asioista mun tavalla.

Nyt mä käyn nukkumaan, jotta jaksan huomenna pakata lisää banaanilaatikoita. Luit oikein, mä muutan! Mutta siitä lisää myöhemmin. Hyvää yötä