5 helpotusta paniikkikohtaukseen

Viimeisen parin viikon aikana oon ollut aika ahdistunut ja saanut useita eri tyyppisiä paniikkikohtauksia. Tästä johtuen oonkin kiinnittänyt huomiota omaan käytökseeni kyseisten tuntemusten ilmaantuessa. Niissä korostuivat erityisesti viisi tiettyä asiaa, jotka teen tilanteesta riippuen.

Nämä viisi asiaa ovat siis sellaisia lääkkeettömiä vaihtoehtoja, joita pyrin tekemään ja osittain teen jopa automaattisesti. On myös tilanteita, jolloin mun on pakko ottaa joko puolikas tai kokonainen lääke, jotta pääsen pahimmasta yli. Jokainen ihminen on tietenkin erilainen, mutta nämä asiat ovat toimineet mulla. Jos sieltä löytyy kanssapanikoijia, niin olisi kiva kuulla teidän vinkkejä tuolla kommenteissa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Kuuntelen rauhoittavaa musiikkia. Mulla on Spotifyssa muutamia listoja, joita kuuntelen erityisesti silloin kun pitää saada mieli rauhoittumaan.

2. Pyrin olemaan yksin. Kohtauksen yllättäessä pyrin yleensä välttelemään muiden ihmisten lähellä olemista, sillä mulle tulee siitä todella kiusallinen olo. Saan tasaisin väliajoin lieviä kohtauksia julkisilla paikoilla, kuten esimerkiksi töissä tai ruokakaupassa. Se ei välttämättä näy kovinkaan helposti ulospäin, mutta niinä hetkinä kommunikointi on mulle todella vaikeaa. Joten silloin olen kokenut parhaaksi laittaa kuulokkeet päähän ja vetäytyä omiin oloihini mahdollisimman nopeasti.

3. Soitan äitille. Mun äiti on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja onkin juuri siitä syystä aika täydellinen juttukaveri ahdistavissa tilanteissa. Jo muutaman minuutin puhelu saattaa olla tiettyinä hetkinä just se, mitä mä tarvitsen.

4. Otan kuuman suihkun lähes pimeässä kylppärissä. Mä en erityisemmin pidä pimeästä, mutta jostain syystä suihkussa käyminen mahdollisimman pimeässä rauhoittaa mua. Jos siis kotona alkaa kroppa tai mieli käymään ylikierroksilla, niin suuntaan yleensä ensimmäisenä pimeään suihkuun.

5. Käyn nukkumaan. Välillä on hetkiä, jolloin yksinkertaisesti mikään ei auta. Silloin oon kokenut parhaaksi vaihtoehdoksi vain käydä nukkumaan. Toki se nukahtaminen ei tapahdu aina ihan silmänräpäyksessä, mutta annan itselleni kuitenkin mahdollisuuden siihen. Oon kohtauksen jälkeen muutenkin hyvin väsynyt, joten useimmiten se uni tulee hyvinkin nopeasti kun olo alkaa helpottamaan.

These are the five things I do whenever I get a panic attack. Of course there are times that they don’t work or I need to take medication, but I still use these very often.

1. Listen to calm and relaxing music.

2. Try to be alone as quickly as possible. For example in public places I feel really awkward, so I’ll just try to get to somewhere I can be by myself. 

3. Call my mom. She is so calm and just a few minutes on the phone with her can change a lot.

4. Take a hot shower in the dark. I don’t really like being in dark usually, but for some reason a shower in a dark bathroom helps to calm me down.

5. Go to sleep. 

 

Kun levottomuus valtaa mielen

Kun levottomuus valtaa mielen

Ne jotka tuntee mua vähääkään, tietää varmasti kuinka paljon mä tykkään suunnitella asioita. Itseasiassa siinä ei varmaan enää ole edes mitään tekemistä tykkäämisen kanssa, sillä se on lähinnä pakonomainen tarve ja tapa. Viikonloppuna mä tajusin, että siihen on nyt pakko laittaa stoppi.

Mulla on jo teinivuosista asti ollut jonkin asteisia mielenterveysongelmia ja haasteita jaksamisen kanssa. Viime syksynä työterveyslääkäri diagnosoi mulle paniikkihäiriön, johon keväällä sitten lisättiin vielä ahdistuneisuushäiriö ja kohtalainen masennus. Nyt kesällä psykologi ehdotteli sitten ADHD:ta. Eli vieläkään ei ole täyttä varmuutta siitä, mikä tätä päätä vaivaa ja miten sitä voitaisiin hoitaa.

Mä olen jo ehtinyt tottumaan siihen ajatukseen, että jotain on vialla. Oikeastaan mielummin kyllä sanon, että jotain on erilailla kuin monilla muilla.

Viimeisen muutaman viikon aikana mulla on ollut todella paljon hankaluuksia perus arjen kanssa. Rauhoittavia on syöty enemmän kuin tarpeeksi ja välillä täytyy miettiä, että miten se auto käynnistyykään. Viikon aikana mieli saattaa mennä niin paljon ylikierroksilla, ettei sitä pysy enää itsekään perässä. Yhtenä päivänä olen aivan liian ylienerginen ja hyvällä tuulella, seuraavana itketään kun en jaksa. Joskus tulee syötyä tasaisesti koko päivän rauhoittavia, että levottomuus pysyisi poissa ja pystyy keskittymään edes hieman paremmin. Välillä nukun yli kymmenen tunnin yöunia, mutta sekään ei tunnu riittävän. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.

DSC_3211.jpgViikonloppuna mulla iski taas totaalinen seinä vastaan, kun tuntui, että noin 80 % ajasta kaikki on ihan sekavaa. Mistään ajatuksista ei saanut enää kiinni. Pakkasin reppuun lääkkeet ja hammasharjan ja suuntasin äitille. Irtauduin hyvin pitkälti somesta ja puhelimesta muutenkin, ja vietin aikaa perheen ja koiravauvan kanssa. Oltiin ulkona, lenkkeiltiin ja saunottiin. Ai vitsit, kuinka hyvää se tekikään!

Sunnuntaina illalla tein päätöksen, että tästä lähtien pyrin elämään mahdollisimman paljon hetkessä. Suunnittelen asioita korkeintaan parin päivän päähän ja nekin sillä varauksella, että jos kroppa tai mieli pettää, niin asiat voi perua. Teen vain sellaisia juttuja, mitkä tuntuu hyvältä just sillä hetkellä. Mun on nyt pakko olla hieman itsekäs ja keskittyä siihen, mitä mä tarvitsen. Päiviä ei tarvitse täyttää ääriään myöten täyteen, vaan on ihan ok töiden jälkeen tulla kotiin ja hypätä suoraan kuumaan suihkuun.

Päätin myös, että haluan irtautua mun puhelimesta ja somesta enemmän. Jos kaikki se vaan tuntuu yksinkertaisesti liian raskaalta, niin laitan puhelimen äänettömälle nurkkaan. Tästä syystä mua ei välttämättä saa seuraavaan muutamaan hetkeen aina heti kiinni. Jos en siis vastaa, niin tiedätte, että tarvitsen omaa aikaa ja tilaa rauhoittua. Vastaan kyllä, kun tulee taas sopiva hetki.

Ihanaa, jos jaksoitte lukea loppuun asti ♥ Nyt mä syön kaksi överisti juustolla kuorrutettua leipää ja käyn nukkumaan. Öitä!

 

Am I depressed?

Am I depressed?

Nyt luvassa on asiaa mielenterveysongelmista, joten jos asia ei sua innosta tai haluat olla ilkeä, niin skippaa suosiolla tämä postaus. Aion puhua hyvin suoraan ja toivon, että mua ei heitetä maahan sen takia.

Kuten viime viikolla Facebookissa kerroinkin, niin asiat eivät ole menneet ihan putkeen tässä lähiaikoina. Paniikkihäiriöön määrätty lääkeannos ei enää tehonnut ja oireet pahenivat. Uskaltauduin nostamaan annosta psykologin kehotuksesta, mutta eipä siitä tehoa tuntunut olevan. Muutamien viikkojen jossittelun ja asian pitkittämisen jälkeen raahauduin lääkäriin keskustelemaan asiasta. Paniikkihäiriödiagnoosi sai kaverikseen ahdistuneisuushäiriön ja kohtalaisen masennuksen. Etenkin toi jälkimmäinen oli mulle tosi kova kolaus, enkä hetkeen oikeen tiennyt miten suhtautua siihen. Koin itseni ehkä jotenkin aiempaa enemmän vialliseksi ja “virallisesti” mielenterveysongelmaiseksi.

Mä en voi vielä tässä kohtaa sanoa olevani sinut tän asian kanssa, vaikka siitä avoimesti puhunkin. Ehdin tottua ajatukseen elämästä paniikkihäiriön kanssa, mutta sitten pää heittikin lisää kapuloita rattaisiin. Mua nolottaa edelleen todella paljon kun saan paniikkikohtauksen ja sillä hetkellä avun pyytäminen tuntuu aivan mielettömän vaikealta. Mä pelkään kauheesti, että ihmiset pitää mua liian hankalana viettääkseen aikaa mun kanssa. Mä pelkään, että tää vaikuttaa vielä jonain päivänä mun työkykyyn tai antaa sen vaikutelman, että en ole tarpeeksi vahva työelämään. Toivon, ettei asiat kuitenkaan mene niin.

Aion puhua jatkossa huomattavasti enemmän mielenterveyteen liittyvistä asioista täällä blogin puolella ja tiedän, ettei se ole kaikkien juttu. Ymmärrän siis kyllä, jos jutut ei nappaa ja haluat siirtyä toiseen blogiin. Tämä on kuitenkin niin iso osa mun elämää tällä hetkellä ja opettelen elämään tavallaan uuden itseni kanssa. Kirjoittaminen on mulle tärkeä itseilmaisun tapa ja se auttaa mua näkemään asioita uudella tavalla. Toivon myös, että näistä teksteistä on apua jollekin muulle samassa tilanteessa olevalle.

Multa saa vapaasti kysyä aiheesta, mikäli jokin asia mietityttää. Pyrin vastaamaan mahdollisimman rehellisesti, mutta tietenkin sen mukaan mikä tuntuu itselle hyvältä.

The only thing more exhausting than having a mental illness is pretending like you don’t.

I’m going to keep this translation short this time. I’ve talked about having diagnosed with panic disorder. Not so long ago I got a few more things added to that list: anxiety disorder and moderate depression. Especially the last thing was really difficult for me to accept and realize. I’m kind of scared how things will go in the future – will people want to spend time with me or am I too difficult to hang out with? Is this going to affect on my capability to work? I hope not. 

In the future I will talk more about my mental issues. I know that’s not what everyone wants to read about, so I understand if this blog is not for you anymore. But I hope it will help me and others in this situation. If you have any questions for me about this subject, feel free to ask. I will try to answer as honestly as possible but within my own limits. 

Kuva/Photo: Janinarita Photo